Uutiset

Vadelma-chiatuorepuuro

Vadelma-chiatuorepuuro

Helsingin Sanomien ruokatorstai on julkaissut vadelma-chiatuorepuuron reseptin, jota muuntelemalla saat varmasti mieluisan ja terveellisen aamu- tai ilta-aterian tai välipalan. 4 dl manteli-, soija tai riisimaitoa 2 rkl juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia tai sitä makeutusainetta, jota itse suosit 1,5 dl chia-siemieniä

Merkitty: , ,
Julkaistu kohteessa reseptit

Marja-avokadosmoothie

Marja-avokadosmoothie

Seuraan eri lehtien marjareseptejä. Helsingin Sanomien Ruokatorstaissa oli 28.11.2013 kiinnostava marja-avokadosmoothien resepti. Sitä piti kuitenkin hieman muunnella, että se olisi helppotekoinen ja terveellinen sillä näistä perusperiaatteista ei meidän marjaresepteissä tingitä. Pohdintaa aiheutti smoothien makeuttaminen, sillä alkuperäisessä reseptissä oli makeuttamiseen kaksi

Merkitty: , , ,
Julkaistu kohteessa reseptit

Jälkiruoka villivatuista

Jälkiruoka villivatuista

Jos kävit kesällä vatussa, voit hyödyntää saalistasi tällä herkullisella ja terveellisellä jälkiruoalla. Jos et ollut tarpeeksi villi poimiaksesi vattuja, voin hankkia Sinulle tiedon, kuka villivattuja myy – vinkkaa vain. Aineisosat yhdelle hengelle 2 dl villivattuja pakastimesta 1 banaani (reilun kaupan

Merkitty: , , , ,
Julkaistu kohteessa reseptit

Juhannuksen marjakimara

Pirjo Sipi - laulaja ja lauluntekijä.

Juhannus on niin ihanan valoisaa aikaa, että silloin kannattaa tarjota jotain todella hyvää. Ehdotan juhannuksen marjakimaraa.Kaivapa siis pakastimestasi tai osta kaupasta kotimaisia marjapakasteita, esimerkiksi mustikkaa, vadelmaa, puolukkaa, lakkaa, mustaherukkaa ja tyrniä. Vähempikin tietysti riittää. Varaa lisäksi maitorahkaa (tarvittaessa laktoositonta), kuohu-

Merkitty: , , , , , ,
Julkaistu kohteessa reseptit

Marjanpoimijan vuodenkierto

tapsa1_edited

Marjanpoimijan vuodenkierto Marjojen poiminta on ollut ja on minulle elämäntapa. Ensimmäinen muistikuva on, kun olin mummon kanssa poimimassa mustikoita – ikää oli silloin neljä vuotta. Äiti ja isä olivat innokkaita marjastajia, ja lapset otettiin aina mukaan, kun he halusivat, ei

Merkitty: , , , , , ,
Julkaistu kohteessa marjablogi