Marjastus on yksi viidestä suosituimmasta ulkoiluharrastuksesta

Monien suomalaisten vuodenrytmiin kuuluu marjastuskausi ja siihen varattavat vapaapäivät marjanpoimintaa varten. Metsäntutkimuslaitoksessa tehtyjen tutkimusten mukaan suomalaisten marjastusharrastus onkin säilynyt koko kansan harrastuksena.

Tuija Sievänen

Tuija Sievänen harrastaa itsekin ulkoilua.

Vuosina 2009 – 2010 tehtyjen kyselyjen perusteella 58 % aikuisista suomalaisista harrastaa vuoden aikana marjastusta, kun vastaava luku kymmenen vuotta aikaisemmin oli 56 %. Toki harrastajien määrä on vähennyt verrattuna vielä varhaisempiin aikoihin, jolloin luonnonmarjoilla oli suuri merkitys ruokavaliossa. Marjastus kuuluu edelleen viiden suosituimman ulkoiluharrastuksen joukkoon.

Kotitarvemarjastuksen suosion toivoisi jatkuvan ja siirtyvän seuraavillekin sukupolville. Vaikka marjastustaidot ovat edelleenkin lähes kaikilla suomalaisilla – myös 94 %:lla nuorista – ei osaaminen siirry itsestään.

Monet tietävät omasta kokemuksesta, että vanhemmilla ja isovanhemmilla on tärkeä rooli opettaa marjastustaitoja uudelle sukupolvelle.  Nykyisin tunnetaan marjojen suuret terveysvaikutukset, joten nuoren polven tietoisuus terveellisestä ruokavaliosta voi osaltaan edistää ja luoda kiinnostusta luonnonmarjojen käyttöön tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja on Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija, luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun asiantuntija Tuija Sievänen

-> Palaa edelliselle sivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Current ye@r *